Nyt ollaankin jo joulukuun puolella ja tänään on itsenäisyyspäiväkin. Harmi kun sattui juuri sunnuntaille, ei tullut ylimääräistä lomapäivää:D Luntakin on sadellut, ja Alpo on ollut välillä vähän pirteämpi. Olen ratsastanut sillä muutaman kerran kynsihärdellin jälkeen, ja nyt on pystynyt pitämään ohjiakin ihan tavallisesti. Uutta kynttä ei tietenkään vielä ole kasvanut, mutta pohja on parantunut jo aika hyvin.
Alpolla ja kavereilla on ollut ilmeisesti tarhaillessa vähän vauhtia... Lyhyessä ajassa Alpon varusteita on hajoillut todella paljon. En edes jaksaisi laskea, kuinka monet buutsit Alpolle on ostettu. Yksi päivä tosiaan haettiin Alpo ulkoa todella edustavana, loimen kangas toiselta puolelta kokonaan revennyt ja puolet buutseista teillä tietämättömillä. Alpo on tainnut repiä jo kolme loimea parin kuukauden aikana ( saattaa olla että tarhakaverit vähän auttavat ) ja sitäkin enemmän sotkenut niitä. Monia loimia on pesulaan viety...
| Näin kauniina uusi loimi löytyi... |
Buutseja tosiaan katoaa ja repeää myös todella paljon. Keskiviikkona Alpo oli onnistunut tarhassa hajottamaan myös päitset. Jotain hyvää kuitenkin on se, että kengät ovat pysyneet jalassa!
Tänään meillä olisi taas kouluvalmennus. Alpolla oli torstaina hieronta, joten perjantaina ratsastin sen melko kevyesti. Eilen meille tuli vähän kiire, joten menin Alpolla reilut puoli tuntia ilman satulaa. Meni aika hyvin, ei mitään kovin ihmeellistä tehty. On kyllä iloista kun olen vihdoinkin oppinut istumaan Alpon ravissa, sillä ensimmäiset kuukaudet en meinannut pysyä selässäkään kun satulassa piti istua. Nykyään se ravi alkaa tuntua oikeastaan jo pehmeältä!
Nyt kun joululoma on alkamassa, on koulussakin kokeita aika runsaasti. Viime viikolla oli neljä koetta, samoin tulevalla viikolla. Pitää siis lukea aika paljon... Mutta eiköhän sitä aikaa Alpollekin jää, tosin sillä on nyt parikin vuokraajaa, joten ihan joka ilta tallille ei tarvitse lähteä.
Tässä joulukuussa ajattelin tehdä blogiin muutamankin erikoispostauksen, ensimmäisen ajattelin julkaista parin päivän päästä. Ei kai tässä muuta kuin hyvää joulun odotusta!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti