perjantai 27. tammikuuta 2017

Hyviä uutisia


Hei pitkästä aikaa!

Vuosi on vaihtunut eikä meistä ole blogin puolella kuulunut mitään sitten marraskuun, jolloin kerroin Gabin työtapaturmasta ja sairaslomasta. Viimeiset kolme ja puoli kuukautta ollaankin vain kävelty maastakäsin eikä siitä ole oikein juttua saanut aikaiseksi. Olen muutaman kerran yrittänyt päivittää tänne jotain, mutta kiinnostus on kadonnut ensimmäisten lauseiden jälkeen ja se on jäänyt siihen.

Tänään käytiin kuitenkin taas kuvaamassa jalka ja onneksi saatiin hyviä uutisia, meillä on taas lupa ratsastaa! Alussa tietenkin mennään kevyesti ja ekat viikot työskennellään enimmäkseen käynnissä ja ravataan vain vähän suoralla, jos kaikki menee hyvin muutaman viikon päästä voidaan laukata ja noin kuukauden päästä hypätä pikkuristikoita. Toivotaan että kaikki menee nyt hyvin!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Gabin kuulumisia

Moi,

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi taas kirjoittaa tänne. Ei ole (taas vaihteeksi) ollut oikeen kiinnostusta blogia kohtaan, eikä tässä pitkään aikaan ole ollut oikeen mitään kirjoitettavaakaan, Gabilla ei ole viimeisin kuukausi mennyt kovin hyvin...


Tosiaan, osa instasta saattaa tietää jotain Gabin jalkaongelmista, tosin sinnekkään en ole pitkään aikaan kuulumisia päivittänyt. Gabi siis astui kuukausi sitten ratsastaessa maapuomin päälle ja ontui sen jälkeen oikeaa etusta. Käytiin klinikalla missä sanottiin kavionivelen muljahtaneen puomin päälle astuessa. Sen jälkeen noudatettiin määrättyä liikutusohjelmaa, viikko kävelyä, jonka jälkeen viikko kevyttä ravaamista.


Alkuun näytti ihan hyvältä ja Gabi oli normaali, mutta sitten alkoi mennä taas huonompaan suuntaan. Eilen lähdettiin viemään Gabi klinikalle. Gabi ontui klinikalla selkeästi vasenta jalkaa, vaikka alkuaan ongelma oli ollut nimenomaan oikeassa jalassa. Kuvista ilmeni että Gabilla on vasemman etusen vuohisluun yläosassa hiusmurtuma, joka kyllä tulee parantumaan. Aikaa tässä kuitenkin menee, ainakin alkutalvi menee kävellessä eikä hyppääminen taida olla ajankohtaista johonkin aikaan. 3-4 viikon kuluttua mennään kuvaamaan jalka uudestaan ja katsotaan onko edistystä tapahtunut. Se ei ole ihan varmaa, liittykö tämä siihen puomille astumiseen vai onko se sitten tullut esimerkiksi tarhassa...

Blogin puolella tulee todennäköisesti olemaan aika hiljaista, sillä kävelemisestä ei hirveästi juttua saa tehtyä. Koitan kuitenkin välillä päivitellä Gabin kuulumisia.

Sitten vielä ihan lyhyesti, olin viime torstaina ja perjantaina Sorsasalossa Elmo Jankarin valmennuksissa. Gabi kun ei päässytkään mukaan, sain lainata ratsastuskeskus Ilon tuntihevosta Kunkkua. Valmennukset menivät aika ok, alkuun oli vähän hakemista uuden hevosen kanssa mutta etenkin perjantaina alkoi sujua!





keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Siilin kisat

Moi!

Mulla on lähiaikoina jäänyt blogiin kirjoittaminen vähäiseksi, välillä ajattelee että pitäisi varmaan kirjoittaa jotain, mutta sitten ei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Tässä välillä ei ole oikeastaan erikoisempia tapahtunut, käytiin tosin syyskuun alussa meidän ekoissa kisoissa ja siitä kerron tässä.

Tosiaan, nämä kisat olivat Siilinjärvellä Siilin Ratsastuskeskuksella. Menimme luokat 80 ja 90cm.


Itsenäinen verryttelualue oli maneesissa, jonne piti mennä toisen päädyn ovessa, jota ennen oli alamäki. Gabille tuli siinä joku hölmöyskohtaus eikä se suostunut menemään alkuun sinne sisälle. Se vaan koitti kääntyä pois ja peruutteli siitä enkä saanut sitä lähellekkään, onneksi lopulta saatiin se talutettua sisään. Maneesissa ei ollut enää mitään ongelmia ja seuraavalla kerralla päästiin sisälle ilman mitään ongelmia. Verryteltiin jonkin aikaa sileällä maneesissa, jonka jälkeen otettiin ulkoverkassa parit hypyt.

Kasikymppi oli ratana aika ok, muutamalle esteelle tultiin aika lähelle mutta näin pienillä esteillä niistä päästiin kuitenkin aika helposti yli. Saatiin 0/0 ja tultiin luokassa viidenneksi.







Ysikympissä meillä ei mennyt verkka kauhean hyvin, jotenkaan en nähnyt paikkoja. Radalla meillä meni perusrata kuitenkin hyvin ilman mitään virheitä.






Perusradan viimeisellä esteellä tapahtui jotain, mistä en itsekkään ole varma, mutta jotenkin hypystä tuli tosi outo ja en ihan päässyt mukaan. Seuraava este oli aika lähellä, mutta mielestäni pääsin kuitenkin ajoissa ylös ja ratsastin esteelle. Siinä sitten oli jotain kuitenkin, kiellettiin ja ei menty siitä toisellakaan kerralla.

Mietitään vieläkin, mikä siinä sitten oli. Huono paikkakaan ei muistaakseni ollut, ja vaikka esteen alla olikin portti, sekään ei ollut mikään syy kiellolle, sillä Gabi ei katso mitään. Todennäköisesti vika oli omassa ratsastuksessani, vaikken tiedäkään, mitä tein.


Sinäänsä hylky ei haitannut, sillä pääsimme kuitenkin perusradan nollilla. Luokan rata oli muutenkin ilmeisesti vaikea, sillä puhtaita ratoja oli hyvin vähän. Tuli aika yllätyksenä, kun saimme tietää, että sijoituimme luokassa kuitenkin. Olimme siis jaetulla 6. sijalla.


 Tästä se kuitenkin lähtee, nämä olivat vasta ensimmäiset kisat ja ei me mitään voittoa oltu hakemassakaan. Mun pitää vielä enemmän oppia luottamaan Gabiin, niin eiköhän tästä vielä hyvä tule:)

tiistai 30. elokuuta 2016

Vastaukset

Moi!

Ensinnäkin pahoittelen, että vastauspostauksen ilmestymisessä meni näin kauan. Postaus on ollut minulla lähes valmiina vaikka kuinka kauan, mutta jotenkin on ollut koko ajan kiire enkä ole saanut aikaiseksi julkaista sitä. Kysymyksiä tuli varsinkin instan kautta ihan mukavasti, joten tässä tulisivat sitten vastaukset. Samantyyppisiä kysymyksiä tuli muutama, joten en niihin sitten vastannut kaikkiin erikseen samaa asiaa, mutta kuitenkin täällä pitäisi olla kaikkiin vastaukset:)

1. Kenen valmennuksissa käyt?

- Anne Penttinen-Kempin ja joskus Aki Hannulan.

2. Onko ikävä Alpoa?

- On.



3. Aiotko enää käydä Keskimäellä?

- En enää säännöllisesti ainakaan, pitäisi kyllä syksyllä käydä pari kertaa niin saa kortin käytettyä loppuun.

4. Mikä on Gabin paras luonteenpiirre?

- Ainakin se, että Gabi on rohkea, eikä kyttäile mitään maneesin nurkkia eikä juttuja esteiden alla. Toiseksi Gabi on seurallinen, eikä kökötä karsinan takaseinällä korvat luimussa.

5. Mikä on teidän paras yhteinen muisto?

- Tähän mennessä varmaan se kun Gabi tuli:D Toivotaan että tulevaisuudessa tulisi paljon lisääkin hyviä muistoja, kun Gabi on ollut meillä pidempään:)

6. Mistä löysitte Gabin?

- Saksasta valmentajan kautta.

7. Kävittekö kokeilemassa muita hevosia?

- En


8. Kävittekö kokeilemassa Gabia?

- Ei, valmentaja kävi sitä kokeilemassa ja ehdotti sitä mulle, ostettiin Gabi valmentajien mielipiteen, kuvien ja videon perusteella.

9. Ootko nähnyt Alpoa?

- En ole vielä. Aiotaan kuitenkin mennä katsomaan sitä lähiaikoina.

10. Mikä on Gabin säkäkorkeus?

- Noin 160cm. Gabi on myös siro joten näyttää ja tuntuu melko pieneltä.

11. Millainen Gabin luonne on?

- Gabi on aika seurallinen ja utelias, kiltti ( mutta ei tykkää satuloimisesta ) ja eikä säiky melkeimpä mitään.




12. Paljonko Gabi hyppää?

- Saksassa Gabi kisaili 110-120cm luokkia, treeneissä olivat menneet isompaakin.

13. Miksi juuri Gabi?

- Noo ostettiin Gabi kuvien ja videon perusteella, ja tietenkin sen mitä siitä kerrottiin. Se kuulosti hyvältä joten otimme sen.

14. Missä Gabi siis asustelee?

- Ohenharjulla, samassa karsinassa kuin Alpokin:)

15. Onko Gabi sun elämän hevonen?

-  Ehkä;)


Hevonen ja omistaja jotka alkavat vähitellen muituttaa toisiaan


16. Minkälainen Gabi on ratsastaa?

- Aika menevä ja herkkä. Ei erityisen helppo sileällä, esteillä tosi kiva ja varma jos ei itse säädä selässä.

17. Mikä on sun korkein este?

- Toissakesänä hyppäsin Alpolla 125cm.




18. Millainen Gabi on hoitaessa?

- Aika kiltti ja helppo, paitsi satuloidessa koittaa pelotella ja olevinaan näykkiä, ei ole kuitenkaan koskaan oikeasti näykkäissyt.

19. Paljonko Gabi hyppää ratana?

- Kuten ylempänä mainitsin, niin ainakin sen 120cm, mutta varmasti isompaakin.

20. Huomaatko Gabissa ja Alpossa jotain samoja luonteenpiirteitä?

- Ainakin sen, että molemmat ovat kauheita porkkanakerjäläisiä:D

21. Kuinka paljon Gabi hyppää yksittäisenä?

- En ole ihan varma mikä sen enkka on, mutta kyllä sillä varmasti pääsee aika ison esteen. Tähän mennessä me ollaan hypätty ehkä korkeimmillaan 110cm.

22. Millaisia tavoitteita tai/ja suunnitelmia teillä on? ( esim. ratsukkona, kisojen suhteen yms. )

- Tavoitteena on päästä Gabin kanssa kisaamaan niin pitkälle kuin vain kummankin taidot riittää. Tarkempia tavoitteita ei vielä oikein ole, tällä kaudella suunnitelmissa on kisata 90-100cm luokkia.



23. Milloin aijotte lähteä kilpailemaan?

- Suunnitelmissa olisi lähteä 21.8 Savonlinnaan. ( ei tosin menty )

24. Jännittikö ostaa uusi hevonen koeratsastamatta sitä itse?

- Juu:D Oli tosi jännää ratsastaa Gabilla ekan kerran, pelotti että entä jos se ei tunnukkaan yhtään hyvältä, kun se kuitenkin oli jo oma. Alkuun Gabi oli kyllä tosi vauhdikan kun sitä ei kauheasti oltu liikutettu, nyt se menee jo paljon paremmin.

25. Liikutatko Gabin kokonaan itse, vai ratsastaako sitä joku muuten?

- Ainakin toistaiseksi sillä ratsastan vain minä.

26. Millainen viikko ohjelma Gabilla yleensä on?

- Se vähän vaihtelee. Kerran viikossa on estevalmennus, yleensä Gabilla on myös yksi vapaapäivä, muuten koitetaan itsenäisesti mennä koulua ja muita juttuja, esim välillä mennään puomeja ja maastoon. Välillä meillä on myös koulutunti.

27. Ratsastatko pelkästään omalla hevosella vai käytkö muuallakin?

- Tällä hetkellä ratsastan vain Gabilla, Alpon aikaan kävin viikoittain ratsastustunnilla Keskimäellä.


28. Onko Gabilla aijempia kilpailutuloksia, jos on niin mistä luokista ja millaisia?

- Kisatuloksia löytyisi joltain Saksan sivulta, mutta sinne pitäisi rekisteröityä jotenkin jotta näkisi ne, ja se maksaa. En siis ole ihan varma, tietääkseni Gabilla on kuitenkin hyvin mennyt.

29. Jos olisit voinut pitää Alpon kun Gabi tuli niin olisitko pitänyt sen?

- Ihan varmasti. Kahden hevosen pitäminen olisi kuitenkin ollut liian kallista ja olisi se vähän aikakysymyskin, varsinkin nyt kun koulu alkaa.

30. Pahin tippuminen?

- Tipuin joskus 2013 yhdesltä ponilta pää edellä ja kypärä hajosi, mutta muuten ei käynyt mitään.

31. Miksi aloitit ratsastamisen?

- Pyöräilimme kerran tallille ja sitten siellä oli ilmoitus alkeiskurssista jonne sitten ilmoittauduin.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hyppyvideo

Tein videon viime keskiviikon estevalmennuksesta ja se on tässä. Tässä ihan lyhyesti sanon, että valmennus meni tosi hyvin, ainoina juttuina olivat, kuten videossakin näkyy, väärät laukat esteiden välillä vasemmassa kierroksessa. Pitää alkaa harjoittelemaan enemmän tuota että saisi oikean laukan, pitäisi enemmän johtaa esteen päällä että saisi hevosen alas oikeassa laukassa. Laukan vaihtamisessa on ongelmana se että olen itse vino. Näitä asioita pitää vain harjoitella, yksi päivä harjoittelin kavaletilla tätä ja Gabi meni tosi hyvin.

Videossa ei ole koko valmennusta, verryttelyhyppyjä puuttuu ja myös ensimmäinen rata. Ja tiedän, musiikki on aikas hieno:)


Vastauspostaus on myös tulossa pian!

maanantai 8. elokuuta 2016

Kysymyksiä?

Moi!

Ajattelin tehdä tänne kysymyspostauksen jos vaan on tarpeeksi kysyttävää. Teen postauksen jos tulee vähintään 15 kysymystä. Elikkäs laittakaas Gabi/hevoset/ratsastusaiheisia kysymyksiä kommentteihin tänne tai instan kautta!