Terve!
Oltiin tänään Alpon kanssa meidän ensimmäisissä koulukisoissa Tapsan tallilla. En ole tosiaan ollut koskaan itse koulukisoissa jos ei lasketa sitä kertaa kun joskus menin Rauhalahden tallikisoissa perusmerkin kouluohjelman. En tiedä mitään Alpon koulukisahistoriasta, mutta uskon että sillä on joskus kouluakin menty, niin hyvin se näytti tajuavan mistä oli kyse.
Mentiin luokka Helppo B K.N Special. Ajateltiin jossain vaiheessa ilmoittautua myös Helppo C:hen, mutta Alpolle tuli alkuviikosta vähän jalkaongelmia jonka takia ajattelimme ensin jättää koko kisat väliin. Kengittäjän mukaan jalassa ei kuitenkaan ollut mitään ja Alpo liikkui ihan puhtaasti sen jälkeen.
Käveltiin ja ravasin vähän ensin kentällä joka oli yllättävän hyvässä kunnossa. Verryttelyssä meni melko hyvin, Alpo oli paljon rennompi kuin estekisojen verryttelyssä ja tuntui jollain tavalla jopa paremmalta kuin kotona.
Lähdettiin luokassa toisena, joka oli ihan hyvä: ei tarvinnut heti ensimmäinen olla eikä Alpo myöskään ehtinyt jäähtyä verkan jälkeen. Maneesiin kun tultiin heppa tuntui ihan hyvältä, eikä se muutenkaan katsellut mitään verryttelynkään aikana.
Rata oli ihan ok tuntuinen. Olin ihan varma että hermoilisin koko radan ajan kun jännittäisin, mutta radan ratsastaminen olikin yllättävän helppoa. Ei tarvinnut yhtään välittää siitä että joku katsoo tai arvostelee vaan antoi vaan mennä. Käyntikohdat eivät menneet kauhean hyvin kun en uskaltanut Alpoa oikein pyytää liikkumaan sillä se rikkoo helposti raville. Toisen laukkalävistäjän lopulla Alpo vahingossa vaihtoi laukan ja saatiin siitä sitten 4 pistettä, muuten meillä oli melkein kaikki 6 tai 6,5 ja laukkaympyrät menivät molempiin suuntiin tosi hyvin, niistä 7.
Saatiin 60.2% ja vaikkei se ihan huippu olekkaan, se oli paljon parempi mitä odotin kun kisoihin lähdettiin. Oltiin kuudensia yhdeksäsästä ratsukosta, ja ainakin omasta mielestä se on hyvä varsinkin ensimmäiselle kerralle!