Nyt on sitten vuoden viimeinen päivä, ja nyt olisi tarkoitus kerrata tämän vuoden tapahtumat. Kaikenlaista on tapahtunut, meillä on ollut vuoden aikana kolme erilaista hevostakin, ollaan opittu kaikennäköistä niin käsittelemisestä kuin ratsastamisestakin, ja tietenkin vuoden tärkein asia, kun ostimme Alpon.
Tammikuu
Vuodenvaihteen vietin tallin oven alla. Hevoset säikkyivät raketteja, joten tallin omistaja pyysi meitä tulemaan auttamaan. Ovi oli lukossa, joten menin avaamaan sen oven alta. Muuten tammikuussa ratsasteltiin silloisia ylläpitohevosiamme Hania ja Jullea sekä olin Keskimäellä estepäivällä.
Helmikuu
Helmikuussa ei mitään ihmeellistä oikeastaan tapahtunut. Jatkettiin samalla tavalla Hanin ja Jullen kanssa ja taisin tässä kuussa myös hypätä Hanilla muutaman kerran.
Maaliskuu
Maaliskuu oli viimeinen kuu jolloin Hani ja Julle olivat meillä. Alettiin suunnittelemaan oman hevosen hankintaa ja katsottiin netistäkin muutamia ilmoituksia. Löysimme tulevalle hevoselle tallipaikan. Olin Rauhalahdessa kisoissa ja menin Piatilla 60-70cm luokan jossa tulimme toiseksi. Menin myös Artulla ihan pikkuradan, 40-50cm.
Huhtikuu
Huhtikuussa hevosen estintä jatkui. Kävimme katsomassa ensin yhtä hevosta, seuraavana päivänä olin tulossa estetunnilta kun meille soitettiin... Sen jälkeisenä päivänä menimme tallille, ja siellä Alpo seisoi samassa karsinassa, jossa se asuu nykyäänkin. Koeratsastimme Alpon ja tykkäsin siitä, vaikkei meidän meno ensi kerralla ihan sujunutaan. Samana päivänä varasimme Alpon, ja seuraavalla viikolla sillä oli ell tarkastus, mikä meni hyvin, joten 25.4 kävimme hakemassa Alpon meille. Seuraavana päivänä ratsastimme sillä ensimmäisen kerran, ja pian saimme Alpolle satulankin. Kävimme ensimmäisessä estevalmennuksessa kun Alpo oli ollut meillä reilun viikon. Ilma oli valmennuksessa aivan kamala, räntää satoi ja oli kylmä...
|
Eka kuva meistä |
|
Meidän ensimmäinen hyppy |
|
Eka ratsastus kotona, Alpo vähän vei:D |
Toukokuu
Toukokuussa tutustuttiin toisiimme, hypeltiin ja kolmen viikon pääästä Alpon tulosta lähdettin meidän ensimmäisiin kisoihin, Keskimäelle. Menimme 60cm luokan, ja suurena yllätyksenä voitimme. Alposta radalla oleva tukki oli pelottava, mutta siitäkin päästiin yli. Kisoissa satoi koko ajan, oltiin ihan likaisia radan jälkeen.
Kesäkuu
Kesäkuussa ei oikeastaan kauhean ihmeellisiä asioita tapahtunut. Hepat pääsivät kesälaitumelle ja lähdimme kahdeksi viikoksi reissuun. Kävimme ratsastamassa Maltalla.
Heinäkuu
Heinäkuussa olimme kisoissa Suonenjoella ja Maaningalla. Menimme Suonenjoella 70cm ja 80cm, seitsemässäkympisä puhdas rata ja kasikympissä tipuin perusradan viimeisen esteen jälkeen. Maaningan kisat eivät menneet ihan putkeen, 75cm kiellettiin ulos ja 85cm unohdin radan... Ärsyttävintä oli että Alpo tuntui radalla niin hyvältä.
Alpo oli mukana Keskimäessä hyppäämässä jumppasarjaa ja hypättin meidän ennätys eli 125cm.
|
Suonenjoki 80cm |
|
Maaninka 85cm |
Elokuu
Elokuun alussa oltiin Toppilassa kisoissa. Mentiin 60cm ja 80cm ja oltiin kasikympissä toisia. Menin Keskimäessä Annilla 60cm luokan ja oltiin kolmansia. Siskokin aloitti kisa-uransa ja oli jaetulla 1. sijalla Eepin kanssa puomeilla. Otettiin Alpon kanssa mekkokuvia.
|
|
Syyskuu
Syyskuussa oltiin paljon kisoissa. Kuun alussa olimme Saarijärvellä, jossa olimme 70cm ensimmäinen ei-sijoittunut ja 80cm viides sija, vaikka radalla oli vesimatto pääsimme molemmista suunnista yli. Saarijätvellä meidän radat eivät olleet kyllä aivan parhaasta päästä, paikat oli vähän hukassa... Olimme myös Keskimäellä tallikisoissa, menimme kasikympin. Sielläkään rata ei ollut kovin hyvä, Alpo tuntui vähän jännittyneeltä enkä oikein pysynyt mukanakaan.
Sorsasalossa menimme myös 70cm ja 80cm, molemmista nollarata. 70cm oli A.1.0 eli olimme jaetulla ensimmäisellä sijalla. 80cm olimme 13/45, ja olen siihen tyytyväinen. Muutenkin siellä kisoissa Alpo tuntui tosi hyvältä!
|
Saarijärvi 80cm |
|
Keskimäki 80cm- tai hypystä päätellen se olisi voinut olla vaikka 120cm:D |
|
Sorsasalo 80cm |
Lokakuu
Lokakuun alussa kävimme kisoissa Rautalammilla, 70cm 0\0 ja ensimmäinen ei-sijoittunut ja 80cm 4vp koska okserin etupuomi tippui. Peltoiltiin myös Alpon kanssa jonkin verran ja se oli molempien mielestä tosi kivaa, varsinkin Alposta silloin kun sai vähän kilpailla toisen hevosen kanssa.
Marraskuu
Marraskuussa oltiin estekisoissa Rautalammilla, 70cm toinen sija 0.18 sekunnin erolla voittajaan ja 80cm neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita yhden kiellon takia, joka johtui siitä, että potkaisin viereisen esteen kumoon ja Alpo säikähti. Meidän piti mennä myös koulukisoihin, jotka jouduimme perumaan, koska Alpo astui edeltävänä iltana sormeni päälle ja siitä lähti kynsi.
Joulukuu
Joulukuussa Alpon kanssa ei hypätty ollenkaan, koska valmunnuksia ei ollut, eikä muutenkaan mitään kovin mielenkiintoista tapahtunut. Kouluvalmennuksessa kyllä oltiin. Ratsasteltiin ihan tavallisesti, ja jouluna tietenkin vietettiin joulua. Kävin pari kertaa Rauhalahdessa irtotunnilla.
Kauhean nopeasti tämäkin vuosi vierähti. Ihan äskönhän oli tammikuu, ja nyt taas ammutaan raketteja ja meidän tapauksessa toivotaan ettei hevoset pelkäisi ihan kamalasti. Toivottavasti ensi vuodesta tulisi taas hevosellinen!