Tänään lähdettiin puoli yhdeksältä aamulla ajamaan Kaapon kotitallille. Emme kuitenkaan valitettavasti nähneet Kaapoa, sillä se oli lähtenyt ylläpitoon. Lähdimme tunnin maastolenkille, ja ratsastin suomenhevosella Julialla eli Juntilla. Maastossa oli mukavaa, ja laukkasimme pitkiä pätkiä ja kovaa. Yhdessä mutkassa piti siirtää raviin ja jatkaa sitten laukkaa, mutta eivät hepot oikein hidastaneet. Kun Juntti meni vähän liian lähelle edellä menevää hevosta, mulla lensi kivi suuhun:) Yhdessä kohtaa kun ravattiin metsässä, ohjaaja huusi että " Oja " ja minä sitten katsoin että missä, ja silloin Juntti jo hyppäsi.
Kun tultiin takaisin tallille, riisuttiin hevoset ja vietiin ne laitumelle, ja seuraavaksi haettiin Hani. Hani on seitsemänvuotias new forest-tamma, jolla menin estetunnille. Hani oli ihan mahtava ratsastaa, laukannostot oli tehtävä tosi tarkasti, kun Hani nyt vähän nuori poni on. Kentän päädyssä oli vaan semmoinen pressuvaja, joka oli Hanista tosi pelottava, ja muutaman kerran se vaan pyrähti laukkaan siitä päädystä, mutta loppua kohden mentiin se sivu ihan nätisti. Sain siis hypätä Hanilla, ja se hyppäsi kivasti. Eka hyppy vaan ei ihan onnistunut, joka oli minun vikani, koska en pyytänyt Hania kunnolla eteen. Hanin ratsastuksen jälkeen purettiin se ja vietiin laitumelle. Hani sitten päätti lähteä kuitenkin perään ja rikkoi aidan. Tolppa siis kaatui ja portin yksi lanka katkesi. Hani saatiin kuitenkin vietyä toiselle laitumelle ja aita laitettiin pystyyn. Sitten lähdimme kotiin.
|
Kiltti poni |
|
Hani hyppää |
|
Juntti |
Hetkinen. Voisi vaikka ihmetellä, mitä ne hyvät uutiset ovat. Ja tässä paljastan, että nämä molemmat, Juntin maastoretki ja Hanin estetunti olivat koeratsastuksia. Elikkäs, marraskuun alusta meille tulee ylläpitoon Hani ja Juntti:)