Toissa sunnuntaina meillä oli Alpon kanssa kouluvalmennus. En oikein edes muista kunnolla, mitä sinäänsä tehtiin, mutta ihan hyvin meni. Tehtiin ainakin ympyröitä ja koitettiin saada Alpoa liikkumaan vähän paremmin oikealle, joka on oikeastaan ollut sille vaikeampi suunta.
Torstaina ratsastin yhdellä meidän tallin hevosella. Meni ihan hyvin, oli vain todella erilainen kuin Alpo. Tämä hevonen oli tosi herkkä varsinkin suusta, Alpo taas on välillä semmoinen että sen päätä saa kantaa jotta pysyisi ylhäällä:D
Tilattiin netistä tämmöiset kuoret joissa on Alpon kuva! Ilmoitettiin muuten Alpo marraskuussa Villivarsan Vuoden hevonen-kisaa, mutta ei ollut päässyt finaaliin, mikä oli kyllä odotettavissakin, kun sinne varmaan aika paljon hevosia ilmoitetaan.
| Äitin puhelimeen myös |
Viime sunnuntaina kävin pitkästä aikaa Rauhalahdessa tunnilla, ja menin Tommilla. Meni itse asiassa aika hyvin, toiseen kierrokseen ei kuunnellut sisäpohjetta kauhean hyvin, mutta muuten meni kivasti. Kamalan pieneltä tuntui, kun Tommi on jotain varmaan alle 140cm.
Joulukuukin on jo tosi pitkällä, ei enää kuin pari päivää jouluun! Mullahan oli tuo " Joulun kunniaksi "- hommeli, mutta se nyt ehkä jäi vain niihin kahteen, ellen sitten tässä parin päivän aikana saa jostain ideaa. Ihan kohta vaihtuu vuosikin, ja sitten aloitetaan taas hyppelyt Alpon kanssa. Alpolla on siis ollut kuukausi hyppyvapaata, kun meillä ei ole valmennuksia joulukuussa ollut. Vähän kyllä hermostuttaa, että miten Alpo käyttäytyy silloin, kun se vähän tuuppaa innostumaan jos sillä ei vähään aikaan hypätä. Mutta hyvähän se on, kun heppa tykkää hypätä:)
![]() |
| Kuskillakin on kyllä ollut ikävä esteitä ( vaikka ilme onkin edustava ja kaikkea ) |







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti