<3 |
Alpo ensin vähän ihmetteli lumessa kahlaamista, mutta käyttäytyi kuitenkin hyvin eikää sitten mitään ihmetellyt. Siellä pellolla oli jo jotkut mennyt, niin mentiin enemmän niiden polkuja pitkin kuin ihan hangessa. Kun alettiin ravaaamaan Alpo innostui enemmän.
Ravattiin jonkin aikaa ja sitten otettiin muutamat laukat, ei kovin kauaa menty. Laukassa Alpo innostui enemmänkin ja oli ihan hyvä että otin sille estesuitset, sillä koulusuitsilla se olisi varmaan ollut paljon vaikeampi saada hidastamaan...
Tulin sitten sieltä kyllä alaskin yhdessä vaiheessa... Alpo vähän kiihtyi laukassa eikä sitten oikein hidastanut, en ole ihan varma miten siinä meni mutta se ravasi siinä aika kovaa ja multa taisi jalustin vähän lipsahtaa, ja sitten Alpo kääntyi jotenkin ja laskeuduin kivasti siihen sen viereen:D
Näin sitä mennään |
Olin siis polvillaan tuolla:D Tää on vähän sen tippumisen jälkeen, kun kuvaaja ei ihan ehtinyt mukaan |
Meillä on mennyt estetreenitkin nyt lähiaikoina hyvin, Alpo on ollut tosi reipas hypätessä ja kaikista esteistä on yli päästy. Kävin pari viikkoa sitten Hyvinkäällä sääntökoulutuksessa aluelupaa varten. Katsotaan nyt miten jatkossa sujuu, mutta ollaan suunniteltu ensimmäisiä kisoja ehkä helmikuun loppuun tai sitten maaliskuussa.