perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappuhyppyjä

Tänään vähän hypätiin Alpon kanssa. Hypättiin keskiviikkona ekaa kertaa kauheessa räntäsateessa, ja kenttäkin oli ihan lätäkkö. Se meni silti ihan hyvin, vaikka Alpo pari kertaa kielsikin.

Tänään kuitenkin meni aika paljon paremmin, kun oli hyvä sääkin. Kivaa että se lumi suli niin nopeasti, kun eilenaamuna oli piha ihan valkoisena. Koitettiin ensin ottaa vappukuvaa Alpon kanssa, mutta ei onnistunut. Alpo lähti pakoon serpentiinejä ja ylioppilashattuja.

Oli tarkoitus hypätä vaan ihan vähän, mutta mentiikin sitten aika paljon. Alussa Alpo meni ohi pikkuristikosta, kun en osannut kääntää, mutta sitten lopputunti meni hyvin ilman kieltoja tai pudotuksia. Hypättiin sellaista, että tultiin ensin koko rata leikkaalla yksi pysty mistä sitten jatkettiin linjalle, jossa oli ensin pysty ja sitten okseri. Alpo meni tosi hyvin, vaikka ei nyt aina ihan keskelle. Lopussa pystyt oli suunnilleen 70cm ja okseri 75-80cm. Luulin niitä ensin vaan 50-60 senttisiksi, mutta sit kun kävin mittaamassa ratsastuksen jälkeen niin huomasin että mentiinkin vähän isompaa kun luulin. Alpo kyllä tosi ihana!

Näitten kurakelien takia olen joutunut pesemään ratsastushousuja aika paljon. Ja se ei ole kovin kivaa, kun nuo housut tuuppaa vähäsen kutistumaan pesussa. Silloin viime torstaina tipuin Emmalta siihen lätäkköön, eilen menin taas Emmalla ja kun oltiin ulkona jonottamassa pesupaikalle Emma äkkiä vaan tönaisi selästä ja melkein kaaduin siihen kuraan. En kaatunut, mutta kun polvi osui kuitenkin sen verran maahan että huosut meni pesuun. Ja tänään sitten taas iloisesti kun olin viemässä Alpoa tarhaan niin hetin kun oltiin päästy portista niin Alpo lähti kauheella kiireellä syömään ennen kuin ehdin päästää sitä irti. En sentään kaatunut, vaikka oli aika lähellä, mutta riitti sekin että Alpo räiskäytti ravat mun päälle. Jee.

Ei mitää pusuja!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti