perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kesähellettä

Moi!

Nyt on vihdoinkin tännekkin tullut oikea kesä, on ollut oikeasti lämmitä useamman päivän ajan eikä ole satanutkaan juuri yhtään. Gabi on ollut pari päivää lomalla johtuen rokotteesta, joka sille annettiin tiistaina.

Viime sunnuntaina mulla oli melko täysi hevospäivä. Ensin heräsimme seitsemältä aamulla ( kamalaa miten aikaiselta se tuntui kesälomalla ) ja menimme tekemään aamutallin yhden meidän tutun tallille. Sitten ajoimme äkkiä kotiin vaihtamaan vaatteet ja lähdimme Gabille, meillä oli estevalmennus. Valmennus meni tällä kertaa oikein hyvin ilman yhtään stoppailuja, taisin itse vähän viisastua viime kerrasta, enkä alkanut työntämään Gabia. On se jännä, miten vaikeaa on vain istua rauhassa paikoillaan kun lähestyy estettä! Toisaalta, Alpoa piti ratsastaa niin eri tavalla, sitä kun piti enemmänkin kannustaa hyppäämään, Gabi taas vetää herneen nokkaan jos alkaa siellä selässä säätämään ennen hyppyä. Gabilla on kuitenkin jotenkin tosi helppo hypätä, se on vaan niin erilainen!





Esteiden alla oli taas kaikkia juttuja, kouluaitaankin oli kiinnitetty kasveja, mutta Gabi ei taaskaan huomannutkaan mitään. Vesimattokin oli mukana. Valmentaja sanoi mulle, että ratsastan vesimatolle kuitenkin ihan eri tavalla kuin muille esteille, ehkä jotenkin varautuneemmin. Vaikka Gabi on aina kuin ei huomaisikaan mitään erikoisesteitä, itse en ole oppinut pois vesimatoille ratsastamisesta:D







Estevalmennuksen jälkeen äitillä oli ratsastustunti Rauhalahdessa, jostain keksittiin kysyä pääsisinkö itsekkin mukaan ja sinnehän sitten mentiin. Pääsin maastoon ja uimaan Leevi-ponin kanssa, jolla en ole ennen mennytkään, muistaakseni se tuli Rauhalahteen vasta keväällä. Leevi ei ollut kuulemma ollut kovin paljoa maastossa, joten opettaja käski pitää ohjat sen kanssa hyvin tuntumalla. Maastoilu meni kuitenkin tosi hyvin, Leevi ei katsellut mitään ja vaikutti muutenkin tosi fiksulta ja kivalta. Lenkin jälkeen mentiin rantaan, jossa saatiin uittaa poneja. Ensin mentiin ihan vain kokeilemaan vettä, jonka jälkeen saatiin ottaa satulat ja kengät pois ja mennä uimaan kunnolla. Leevi oli ilmeisestikin melko kokeinut uimari, ihan innoissaan siellä polski ja reippaasti meni uimaan ihan kunnollakin. Olin ihan läpimärkä ratsastuksen jälkeen, kun siis mulla oli ihan täydet ratsastusvaatteet päällä uimassa, mutta oli se sen arvoista. En ole kovin montaa kertaa ollutkaan uimassa, edellisestäkin kerrasta taitaa olla jo pari vuotta:)

Uittokuvat (c) Melinda Suvivirta



Tiistaina Gabilla oli kengitys ja se sai jalkaan ihan uudet kengät. Illalla sillä oli siis myös se rokotus. Ajattelin ensin, etten ratsasta Gabia ennen kengitystä, mutta oltiinkin niin ajoissa että se olisikin ollut ihan hyvä. Mulla ei sitten tietenkään ollut mitään ratsastuskamoja mukana, onneksi tallilla oli mun toinen kypärä kuitenkin. Menin sitten Gabilla ekaa kertaa ilman satulaa, ensin kyllä vähän jännitti mitä se siitä sanoo, koska en tedä onko sillä oikein satulatta menty. Gabi meni kuitenkin hyvin, mentiin vaan käyntiä ja vähän ravia.


Lisäksi meille tuli eilen satula sovitukseen. Kokeiltiin sitä eilen Gabin selkään ihan vain karsinassa, mutta pitäisi testata se vielä ratsastaessa. Toivottavasti tämä olisi nyt hyvä ja saataisiin Gabille oma satula.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti