Moikka!
Tänään, helatorstaina, lähdimme estekisoihin, tosin tällä kertaa kilpailemaan en lähtenyt minä vaan Lili! Kisat olivat Keskimäellä ja Lili meni puomi/ristikkoluokan puomikorkeudella Eepillä, jolla meni kisat viime syksynäkin. Luokassa sai olla avustaja, joten sain toimia taluttajana. Kisapäivälle sattui onneksi hieno ilma, muistan oikein hyvin viime vuoden helatorstain, jolloin olimme ensimmäisissä kisoissa Alpon kanssa. Silloin satoi vettä koko ajan ja kenttä oli täysi lätäkkö, kylmäkin oli. Oli varmasti paljon mukavampaa olla taluttaja tälläisellä säällä!
Meidän verryttely oli pääasiassa käyntiä, vähän raviakin otettiin ja muutamat " hypyt " puomeille käynnissä. Jalustimien pysymisen kanssa oli välillä vähän ongelmia, mutta onneksi ne radalla pysyivät jalassa hyvin. Lili on hienosti oppinut kisoissa mukana matkustellessaan näitä esteratsastuksen sääntöjä ja kertoi mulle ennen verryttelyä että jos kieltää kahdesti hylätään. Verryttelyssä Lili myös huusi hienosi " este " ennen esteelle lähtöä.
![]() |
| Tervehtiminenkin onnistui! |
Arvostelu oli A.1.0 eli puhtaan radan saaneet sijoittuivat. Lili ja Eepi olivat siis jaetulla ykkössijalla.
Lili kovasti tykkäsi kisaratsustaan ja haaveili radan jälkeen siitä että saisi Eepin omaksi. Ei kuitenkaan taideta toista hevosta hankkia:D
Ylpeä olen Lilistä, vaikka tuo nyt ei tässä vaiheessa kovin vaativaa ratsastamista olekkaan niin on ainakin mun mielestä hienoa että uskaltaa mennä kisoihin jo tuon ikäisenä!
![]() |
| <3 |








Oi että, suloinen pikkuratsastaja! :) sulla on tosi kiva blogi, mukava seurailla sun ja Alpon treenejä :D
VastaaPoista