Moi,
eilen lähdettiin harjoituskisoihin Keskimäelle. Mentiin Alpon kanssa 80cm. Matka meni ( jälleen kerran ) hyvin. Tultiin kisapaikalle aivan liian aikaisin, Alpo sai noin tunnin alkukäynnit pellolla. Verkan alussa Alpo oli ensin aika laiska, mutta pienen herättelyn jälkeen alkoi jo vähän toimimaan. Radalla oli tukki, jonka Alpo hyppäsi toukokuussa, tosin eri suuntaan eli alaspäin. Tällä kertaa tukki mentiin ylöspäin ja siinä oli vielä puomikin päällä. Ensin tukki oli pelottava, mutta onneksi se saatiin hypätä verryttelyssä joten radalla siinä ei enää ollut ongelmia.
Radalla oli vain 8 estettä ja siinä ei ollut toista vaihetta. Rata meni ihan ok, meinattiin mennä kolmosesteestä ohi kun unohdin kääntää, mutta nollarata tuli. Sijaa en tiedä, koska näistä kisoista ei tule tuloksia, mutta aika oli jotain 58.??.
Tänään kokeiltiin kuvata maan tasalta hyppäämistä. Otin Alpon kanssa ihan vain muutaman hypyn. Esteet siirrettiin eilen kentältä maneesiin, mutta kentälle oli jätetty vielä yksi pysty. Sileällä Alpo meni yllättävän hyvin tänään.
Ensi viikon lauantaina päätetään tämä syyskuun kisaputki Sorsasalossa. Ilmoittautuneita oli aamulla kun katsottiin kahteen pienimpään luokkaan aika paljon, 70cm 34 ja 80cm 30 ( tosin kahdessa isoimmassa luokassa vain 3 ratsukkoa per luokka... ). Sinne kuitenkin lähdetään sitten, päästään ainakin isolle kentälle hyppäämään, niin ei Alponkaan tarvitse vain koko ajan olla kääntymässä vaan pystyy myös laukkaamaan jossain kohdissa. Joissain kisoissa on ollut sen verran pieni kenttä että Alpolla oli isolaukkaisena aika tiukat tiet tehtävä.
Näitä Sorsasalon kuvia en tosin saa ainakaan ennen keskiviikkoa koneelle, mutta jossain vaiheessa toivottavasti nekin saan tänne laitettua.
Mutta kuitenkin, siitä sitten täällä:)












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti