| Kuvat on vähän huonoja kun kisat oli maneesissa |
Katoin kisojen jälkeen tulokset ja meillä oli sen luokan toiseksi paras aika. Paras aika oli jotain 30 sekuntia ja meillä jotain 33.
Seuraavaan luokkaan eli 80cm laitettiin yhen esteen alle muuri ja toiseen vesimatto. Verkka meni ihan hyvin, mutta Alpo ei ekalla kerralla mennyt yli vesimatosta yli, toisella ja kolmannella kerralla annoin sille ennen estettä raippaa ja sitten mentiin. Tosin aika järkyttävillä hypyillä.
| Esimerkki vesimaton verkkahypystä |
Rata alkoi ihan hyvin. Kutossarjalta Alpolle jäi väärä laukka, ja vasta vähän ennen seiskaa se siirsi raviin, ei halunnut enää paria askelta ennen estettä enää nostaa laukkaa joten hypättiin se sitten ravissa.
| Ja näin heppa hyppää kun tulee esteelle ravissa |
Kasieste ja samalla ensimmäisen vaiheen viimeinen este oli sitten se vesimatto. Tunsin vähän ennen estettä että nyt se meinaa kieltää ja annoin raippaa. Alpo sitten hyppäsi ja lensin kaulalle hypyssä. Alpo säikähti kun yhtäkkiä rämähdän sen kaulalle ja lähti kovempaan laukkaan. Laukattiin puoli maneesia, toisessa päädyssä Alpo stoppasi ja lensin polvilleen sen eteen. Raippa lensi jopa kulmaan asti, hieno saavutus.
Nyt seuraa kuvasarja:D
| Tulin jo tossa kaulalle |
| Aika hassu kuva, Alpo ravistelee ja irvistää ja mä tuolla tolppien välissä polvillaan:D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti